perjantai 11. heinäkuuta 2008

Pari ensimmäistä viikko pulkassa

Noniin, pari ensimmäistä viikkoa alkavat olla pulkassa. Pahoitteluni te jotka turhaan olette joutuneet toteamaan Blogini heikon päivitystahdin viimeisinä viikkoina - sorry for the inconvenience.

Viime viikolla olin melkoisen uuvuksissa pitkin viikkoa. Päivällä oli ohjelmaa reilusti ja illat vietimme porukalla yhteistä aikaa. Jatkuva vieraan kielen kanssa kommunikointi syö kiitettävästi energiaa. Kovin syvällisiä ajatuksia ei voi jakaa, kun peruskommunkoinnin kanssa on ongelmaa. Osalla vapaaehtoisista ei ole järin hyvä englannin kielen taito... ja toisilla sitä ei ole lainkaan. Eli kun juttelee toisen vapaaehtoisen kanssa, niin siinä keskitytään aika tiukasti, jotta oma viesti pääsee vastaanottajan reseptoreihin muuttumattomana. Välillä sitten viesti tulee tulkittua pieleen, mutta välistä ei vain jaksa lähteä paikkaamaan - tulkinta oli kuitenkin sen suuntainen, mitä oli koettanut sanoa. Useiten kommunikointi on small-talk -tyyppistä: keliin liittyen tai työn luonteeseen liittyen. Ilokseni olen löytänyt muutaman hyvän ystävän, joiden kanssa juttu luistaa ihan mukavasti..

Työksemme olemme tämän viikon remontoineet rappukäytävää. Tässä vaiheessa olemme raaputelleet maaleja pois listoista ja kaiteista. Homma on tosi tiukkaa ja työpäivän päätteeksi on aivan keltainen maalipölystä: sopisimme hyvin Simpson elokuvan koekuvauksiin ;) Pitkin päivää olen hiomakoneen kanssa jurruttanut kaidetta, kuulosuojainten alla nappikuulokkeet luukuttamassa iPodista musiikki korville, silmillä suojalasit ja hengityssuojain kasvoilla... päivän on mukavasti katkonee teetauot, joita on kaksi: klo 10.30 ja 16.00. Välissä käydään klo 13.30 syömässä. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi ja tee on erinomaisen hyvää - ihmekös ne sitä juo täällä niin paljon.

Keskuksen yllä liihottelee pitkin päivää upean näköisiä haarahaukkoja (redkite). Nämä noin puolimetriä pitkät ja parin metrin siipivälin omaavat linnut ovat upeaa seurattavaa samalla kun teetauolla istuskelee ruokalan terassilla.

Täällä on jatkuvasti eri kansallisuuksista väkeä tulossa ja menossa. Aina on joku jättämässä hyvästejä ja taas on joku juuri saapunut ja ihmiset kertovat kuulumisia. Erikoista on ollut huomata, että monet suoraan nimestä osaavat sijoittaa minut suomalaiseksi... Lyytikainen.. aha, olet vissiin Suomesta.. näin se menee usein. Monet täällä tietää muutamia sanoja Suomeksi, kuten "rauhaa veli"... se on hauskaa kuulla ulkomaalaisen kaverin tavatessa tervehtivän suomalaisella lauseella, joka yllättävästi vieläpä kuulostaa ihan kuin suomalaisen sanomana.

Tämän viikon aiheena itselläni on ollut Jumalan viisaus ja ymmärrys. Koska aina voi kyllä rukoilla ja kertoa Jumalalle ongelmista ja pyytää hänen siunaustaan päivään, mutta pitkin päivää tulee asioita, joissa tarvitsee ymmärrystä ja viisautta. Nyt olen kokenut tärkeäksi pyytää viisautta päivän tilanteisiin, kuinka asennoitua eri ihmisiin ja kuinka tulla toimeen uusien tilanteiden kanssa. Huomaan että olen tekemisissä uusien ihmisten kanssa, joiden kulttuureista tiedän kovin vähän sekä kommunikointi on haastavaa. Välillä ihmisten tavat kohdata minua on niin erikoisia, että täytyy pää punaisenaan pohtia, että mitä tämä ihminen ajaa takaa - vielä kun kieli ja kommunikointi on vajavaista - phuh. Italialaisella on intoa pinnassa niin paljoa, että välillä täytyy vähän rauhoitella, Korealaiset hymyilevät jatkuvasti, Saksalaiset ovat iloisia sopivan varoetäisyyden päästä, Unkarilaiset juttelevat jatkuvasti keskenään, mutta heidän kielensä kuulostaa ihan meidän omalta suomenkieleltä välistä... Venäläinen järjestelee mielellään ohjelmaa koko porukalle. Suomalaiset sitten ovat siitä jotain väliltä. Mutta toisaalta kyllä jokaisen kansallisuuden takaa löytyy oma persoonallinen henkilönsä ja mitä enemmän ihmisten kanssa on tekemisissä sitä enemmän alkaa eri sävyjä ihmisistä erottumaan.

Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus Oxfordiin ostoksille. Tarkoitus olisi löytää joku kiva paita vapaa-ajalle ja jotain käytännön tarpeita. Viimeviikolla ostin liittymän ja kännykän. Kokonaishinta oli 30 puntaa... 20 puntaa puhelin ja kympillä puheaikaa... ihan käypä paketti mielestäni.

Nyt olis tarkoitus käydä heittämässä pesukone kopsottamaan pyykkiä puhtaaksi ja sitten illanviettoon muiden vapaaehtoisten, eli Vollien kanssa.

Rukousaiheina tällä hetkellä olisi edelleen viisautta ja ymmärrystä uusiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin.

Kiitos rukouksistanne ja pahoitteluni etten ole jokaiselle kerennyt vastaamaan - sorry sorry, aika rientää täällä vain niin ripeään tahtiin, ettei netissä tule juurikaan oltua.

Ei kommentteja: