Loppusuora häämöttää

Nurmikon leikkuuta vielä vaikka keli on kovin kylmä

Huoneen remontointia. Vanhan maton repiminen irti.

Suomessa visiitillä Lohjan Vivamossa

Siskon kanssa puretaan pöytiä pois kuorma-autosta Lohjan Vivamossa

Siivoushommiin tottuneena harjan varressa

Englannin ikoni: Tower Bridge

Ja lunta Englannissa

Paikallinen "pikkukokko". Kyseisenä iltana englannissa poltetaan joka paikassa järjettömän kokoisia kokkoja.

Muutama kuukausi taisi taas pyörähtää siitä kun viimeksi summasin elämääni tänne blogiin. Jepulista, tässä onkin ollut monenlaista ylä- ja alamäkeä, paljon kasvua ja siinä ohessa aivan tavallista arkea myös.

Kävimme pari kolme viikkoa sitten piipahtamassa taas Lontoossa. Tätä edeltävällä kerralla muutama kuukausi sitten kävimme piipahtamassa mm. Lontoon Hilsong -seurakunnassa, jossa kävimme myös tällä kertaa. Muutoin kävimme katsastamassa Englannin ikonia, Tower Bridgea, tätä insinöörityön melkoista saavutusta. Kävimme myös British Museum -museossa, joka omaan makuuni oli tosi hieno paikka, mutta melko tylsä. Kun oli yhden vaasin nähnyt, tuntui, että oli nähnyt jo kaikki. Ehkä joskus isona sitten kiinnostun historiasta vähän enemmän ;)

Kävin myös viikon lomareissulla suomessa tuossa syys-lokakuun vaihteessa. Viikko Suomessa alkoi siitä, kun astuin koneesta ulos ja Suomessa oli Kylmä!! Englannista lähtiessä oli lämpöä sellaiset kymmenen astetta, Suomessa mentiin lähelle nollaa. Isäni ja siskoni olivat hakemassa minua kentältä. Matka taittui ilta-yön tunteina kotiin ja aika pikaisesti iltapalan jälkeen painuin petiin. Viikko meni ripeästi kotosalla ja perheen kanssa ja asioita hoidellen. Loppuviikko vierähti Vivamossa Lohjalla Kristillisillä Messuilla, jonne sieluni oli kaivannut ja hinkunut jo pidempään.

Täällä satoi lunta tuossa viikko sitten. Ensin oli vettä ja sitten alkoi sataman räntää. Oletin, ettei lumi pysyisi maassa, mutta keli pakastui ja vielä aamulla oli lumi maassa ja puut valkoisena ja vaikka mitä. Illasta meillä oli lumisota ja koko vapaaehtoiskaarti oli ulkona innoissaan. Osa vapaaehtoisista eivät olleet nähneet/kokeneet lunta aikaisemmin, joten tämä oli melko tapaus.

Viimeaikainen kasvu on elämässäni tuntunut liittyvän Jumalasuhteen rakentamiseen, pitkälti sen esteiden pois raivaamisen muodossa. Anteeksiantamattomuus, suuttumus, ylpeys, kovuus ovat olleet mm. tunteita/alueita joiden kanssa on tarttenut työskennellä. Jos suhteet lähimmäiseen on kehnossa kunnossa, on tämä myös Jumalasuhteen laita usein. Eli jotta voisin hyvällä omalla tunnolla lähestyä Jumalaa ja odottaa hänen läsnäoloaan, ei minulla voi olla järin paljoa katkeruutta takataskussa koston varalta. En voi jättää mitään koston mahdollisuutta itselleni, vaan hyvin pian loukkaamisen jälkeen on vain tehtävä tietoinen päätös, että lähtee anteeksiantamisen polulle. Tämä on tärkeää varsinkin itseni tähden, sillä katkeruus myrkyttää mielen, kun taas anteeksianto antaa tilaa eheytymiselle ja parantumiselle. Anteeksiantaminen avaa myös tien itsetutkiskeluun, jotta voisi nähdä, onko omassa käytöksessä parannettavaa, eikä vain koeta löytää vikaa toisesta.

Vuodenvaihde lähenee, ja tiedän siitä vain sen, että olen saapumassa Suomeen. Hienoa, eli tiedän ainakin jotain :) Muutoin en sitten tiedäkään, mitä tammikuun jälkeen tapahtuu. Koen, että tässä vaiheessa vielä elän täysillä elämääni täällä ja odotan vain Jumalan puhuttelevan minua tavalla tai toisella. Haaste sinänsä on yleensäkin elää tässä päivässä, eikä huomisessa tai tulevaisuudessa, tai joskus myös menneisyyden muistoissa. Tämä päivä voi olla elämän paras päivä, merkityksellisin jopa. Jos tänä päivänä elää tulevaisuuden peikkoja peläten, voi menettää tämän päivän hienot asiat.
Tällä hetkellä koen hienona sen, että pelkkä arki voi olla varsin jännittävää ja hienoa, kun löytää levon ja vapauden Kristuksessa. Se sattuu ja harmittaa, että Taivaallinen Isämme murtaa ja tyhjentää meitä meidän omista vääristä pyrkimyksistä, mutta toisaalta kun hänen työnsä saa meissä tilaa, ei tämän maailman vaikeudet enää saa samalla tavalla otetta. On paljon helpompi turvautua häneen, kun ei ole niin paljon niitä "omia panoksia" pelissä, kun ne on Jumalan toimesta ammuttu taivaan tuuliin ;) Kun omassa uskonelämässä voi sanoa, että en enää kuulu itselleni, vaan Herralle, on päässyt todella vapaaksi.
"Kukaan meistä ei elä itseään varten eikä kukaan kuole
itseään varten. Jos elämme, elämme Herran omina,
ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina.
Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle." (Room 14:8-9)
Olen vielä matkalla, ja omassa elämässäni on yksi jos toinen alue, joka vielä sotii aika pahoin tämän realiteetin hyväksymistä, että en omista itseäni, vaan olen Hänen omansa, joka minut osti täydestä hinnasta omakseen. Tosiasia on kuitenkin myös se, että jos meinaan elää Kristuksen mielen mukaisesti, on sen elinehtona se, että hyväksyn Jumalan omistussuhteen itseeni. Muutoin elämässäni on paljon alueita, jotka eivät ole Hänen hallittavanaan, vaan ne ovat tämän maailman hallinnassa, joka merkitsee tämän maailman ruhtinaan hallinnassa. Eli tämä tarkoittaa lähinnä, että elämässäni on alueita, joita en ole alistanut Kristukselle, kuten mm. juuri katkeruutta, anteeksantamattomuutta, vihaa, tms tms. Nämä käytännössä katsoen ovat oikeutettuja alueita sielunviholliselle toimia elämässäni, koska en ole alistanut niitä Kristukselle, vaan pidän jotain koston oikeutta omissa käsissäni, enkä luovuta tuomiovaltaa Taivaalliselle Tuomarille.

Elämä jatkuu täällä. Sisko tulee visiitille huomenna tänne keskukseen, tosi mukava saada hänet tänne vieraaksi!

Kiitos rukouksistanne ja tuestanne. Viimeiset neljä viisi viikkoa jäljellä ja sitten taas eteenpäin, mutta toistaiseksi vielä täällä eloa täysillä.

- Tommi

Ensihuuman hälvettyä, syvempiin vesiin

Lastentapahtumassa muusikkona

Lastentapahtuman osallistujia ja vetäjiä

Yhdestoista viikko pyörähti käyntiin. Elämä täällä tuntuu vakiintuneen. Uutuuden viehätys on jokseenkin hälvennyt ja joku hintunen koti-ikävääkin on hiipinyt sisimpään. Tuntuisi siltä että aika täällä kuitenkin kuluu hyvin elämän prosesseja käyden läpi.

Toissaviikolla tuli vietettyä hivenen erilainen viikonloppu. Matkustimme Suomalais-Ruotsalais-Englantilaisen porukan kanssa Oxfordiin päiväksi. Jakaannuimme eri porukoihin perillä ja näin saatoimme puhua koko päivä puhdasta suomenkieltä. Oli varsin virkistävä kokemus kierrellä kaupunkia ja pohtia asioita omalla kielellään - on se vain niin mukavaa!

Meillä alkoi kolmisen viikkoa sitten varsin erityinen kurssi: Vapaus Kristuksessa (Freedom in Christ). Kurssikirjana käytetään Neil T. Anderssonin Vapauttava Totuus -kirjaa. Kurssilla käydään läpi uskovan ihmisen identiteettiä Jumalassa. Kovin helposti uskovinakin vielä koetamme löytää lepoa ja rauhaa sisimpäämme koettamalla olla hyviä ihmisiä, tehden kovasti työtä ja ehkä koettamalla kontroloida olosuhteitamme tai ihmisiä ympärillämme. Teemme kaikenlaista saavuttaaksemme hyväksyntää, turvallisuutta ja rauhaa sisimpäämme. Kuitenkin tosiasiassa emme voi paljoakaan vaikuttaa olosuhteisiimme, joihin elämä meidät vie. Myös vaikka kuinka painaisimme hommia ja olisimme hyviä ihmisiä, on aina ihmisiä, jotka eivät arvosta meitä tai työtaakka vain ylittää voimavaramme.
Kurssin pointti on muistuttaa Kristittyä siitä asemasta, joka hänellä on Kristuksessa. Jumala on ostanut ihmisen omakseen ja hänestä on näin tullut Jumalan lapsi, perillinen. Tähän tosiasiaan ei vaikuta se, jos toiset ihmiset eivät arvosta tai olosuhteet lyövät korville. Jos kuitenkin kiinnittää katseensa olosuhteisiin tai vaikeisiin asioihin, ajautuu helposti epätoivoon. Jos kuitenkin kiinnittää katseensa Jumalaan ja tiedostaa olevansa Jumalan oma lapsi, puhtaaksi pesty ja hänen parantavaan prosessiinsa mukaan kutsuttu, ei tarvitse enää olla niin paljoa olosuhteiden riepoteltavana.
Eräs pointti kurssilla on lisäksi, että Paholainen, valheiden isä, voi ujuttaa omaan ajatteluumme ajatuksia, jotka helposti tulkitsemme omiksi ajatuksiksemme. Nämä ajatukset kuitenkin ovat sekavia ja vetävät tunnemaailmamme solmuun, koska ne eivät perustu totuuteen, vaan ovat valhetta. Tulkintamme ja ajatuksemme tulisivat perustua totuuteen ja todellisuuteen ympäristöstämme, jonka Pyhä Henki antaa. Jos ajatuksemme muodostuvat valheiden perusteella, ovat myös tunteemme näiden johdosta virheellisiä - hyväksyttäviä kyllä, mutta virheellisiä. Ajatukset tulisi vangita kuuliaisiksi Kristukselle, kysyä häneltä oudon ajatuksen ilmaannuttua päähän, että mikä tämä on, vastaako tämä ajatus todellista tilannetta? Jos sallimme kaiken maailman ajatusten valloittaa mielemme, joudumme tunneilmastoltamme monenlaisiin myrskyihin ja sekasotkuihin. Kristus on kuitenkin pelastanut meidät elämään levosta käsin ja näkemään asiat kirkkaasti ilman pelkoa ja ahdistusta. Kun vangitsee oudot ajatukset mielessään Kristukselle, Hän vakuuttaa kyllä, onko ajatus mistä peräisin: omia ajatuksiani, Pyhän Hengen vai Paholaisen. Näin säästyy turhilta säädöiltä tunnemaailman kanssa, kun pelkät häiriöksi tarkoitetut signaalit voi huoletta jättää Jumalan hoidettavaksi.

Muutama viikko sitten osallistuin lasten tapahtumaan muusikkona. Säestin lastenlauluja kitaralla ja olin mukana 9-11 vuotiaiden ryhmässä. Tapahtuma kesti kolme päivää. Kaiken kaikkiaan odotin tapahtumaa, koska huomaan jotenkin kasvaneeni etäälle lapsista. En juurikaan enää osaa tulla välittömällä tavalla toimeen lasten kanssa. Joten aika paljon seurasin omia reaktioitani lasten kanssa ja koetin avoimesti ottaa tilanteet vastaan, joita päivän mittaan tuli. Tavallaan lasten kanssa tulee toimeen, kun on vilpittömästi innostunut siitä, mitä kulloinkin tekee. Jos maalataan tai muovaillaan, niin näissä asioissa kun osaa nauttia tilanteesta ja olla innostunut asiasta lasten kanssa, pystyy lasten maailmaan pääsemään osalliseksi hetkeksi. Kuitenkin huomaan, että minua vain ei jaksa kiinnostaa monetkaan asiat, joita lapset pitävä kiinnostavana. Tästä aloin pohtia, että onko minun sisimmässäni se pieni Tommi, joka tykkää rakennella ja touhuta monenlaista, joutunut syrjään ja tylsä aikuisen vastuuntuntoinen Tommi on ottanut vallan. Koen, että sellainen leikkisä ja leppoisa rentoutunut Tommi on vähän hukassa minulta. Lasten kanssa ei vakava ja aikuisen tylsä Tommi oikein tule toimeen. Joku ylpeyden juuri siinä tökkii, kun ei voi heittäytyä tilanteisiin, vaan pelkää vietävästi menettävänsä kasvonsa tai joutuvansa noloon tilanteeseen.

Syys-loka vaihteessa olisi sitten tarkoitus tulla piipahtamaan Suomeen - nastaa. Puolet viikosta menisi kotikaupungissa ollessa ja loppuosa Kristillisillä Messuilla Lohjalla. Joinain hetkinä täällä ollessani, olen sieluni silmin lentänyt tuonne Lohjan messujen pitopaikkaan, jossa niin monet vuodet olen ollut mukana. Paikka, jossa messut järjestetään on vain niin erityinen ja tunnelma siellä on hyvin leppoisa - voi sitä odotan :)

Rukousaiheena olisi vain, että Jumala pitäisi huolta kaikista niistä prosesseista, joita tässä eläessä nousee eteen. Myös kaipaan pirteyttä ja voimia - nyt jokunen viikko on mennyt aika siipi maassa. Myös kaipaisi sitä, että voisi pitää fokuksen aika pitkälti Jumalassa, eikä lähtisi uppoutumaan liiaksi elämän olosuhteisiin ja ratkaisemattomiin kysymyksiin: näihin kun ei vain juurikaan voi paljoa vaikuttaa.

Kiitosaiheena on vahvasti se, että Jumala on ottanut työpöydälle sellaisia luonteeni alueita, joiden kanssa olen saanut tapellut monet vuodet. On valtavaa huomata, että Jumalan yhteydessä ei ole sidottu loputtomaan kamppailuun elämän vaikeuksien kanssa, vaan ajallaan Jumala tuo ratkaisut tilanteisiin.

- Tommi

Seitsemäs viikko käyntiin

Aamuisin rauhoitun peltojen reunassa ennen työpäivää.

Marlovissa viettämässä lomapäivää

Osa porukasta Marlovissa päättivät mennä veneilemään.

Paikalliset joutsenet taistelevat muiden lintujen kanssa leivistä, joita heitimme niille.

Seitsemäs viikko pyörähti käyntiin. Elämä täällä jatkuu pitkälti saman tyyppisissä merkeissä kuin aikaisemmin: töitä tehden. Vietin kaksi viikkoa siivous puolella siivoten ja tehden petejä ja erityisesti sänkyjen nurkkia. Nämä nurkat tai kulmat ovat erityisen tärkeitä... kulma tehdään tarkasti ja sen tekotapa muistuttaa pitkälti armeijan punkan nurkan tekoa. Eli tarkkaa hommaa välistä, mutta kun siivouspuolelle pääsi vauhtiin oli työ mukavaa.
Olin siivouspuolella vain kaksi viikkoa, jonka jälkeen palasin takaisin ylläpidon puolelle. Nyt jatkamme taas puskien siistimistä, ja sateisella säällä maalaamishommia tms.

Olen ilokseni saanut vakiinnutettua mennä joka aamu yksinäisyyteen peltojen reunaan viettämään aikaa rukoillen ja Raamattua lukien. Itseasiassa en voi ottaa kunniaa oman kurinalaisuuteni piikkiin, vaan minut ajoi aamuisin yksinäisyyteen levottomuus. Huomasin, että tarvitsen aamuisin aikaa olla itsekseni. Jos vain herään aamusta ja menen syömään, olen ensimmäiset pari tuntia kuin takamukseen ammuttu karhu. Mutta nyt kun vietän tunnin aamusta Herran kanssa, olen aivan eri tavalla valmistautunut päivän haasteisiin. On ollut hieno huomata, että nyt suorastaan odotan näitä aamuhetkiä, jolloin voin ennen muiden heräämistä suunnata metsän siimekseen ja peltojen reunaan aamuauringon paisteeseen tai sumuisen sateiseen pellonreunaan. Koen, että miehen sydän on niin outo ja levoton tapaus, että kuka sen tutkii, ellei Herra sitä tee. Nyt Hän saa sen tutkia ja puhua - ja siitä iloitsen!

Kaksi viikkoa sitten oli mielenkiintoinen reissu Oxfordiin. Olen sinne matkustanut aikaisemmin bussilla, mutta nyt oli edessä erilainen reissu. Neljä vapaaehtoista olivat menneen viettämään lomapäivää Oxfordiin mutta olivat sitten myöhästyneet viimeisestä bussista. Nyt he sitten soittivat minulle ja kysyivät josko voisin tulla hakemaan heidät. No hyvän ystäväni kanssa päätimme ottaa haasteen vastaan ja lähdimme reissun päälle. Matkaa on noin parikymmentä mailia suuntaan. Rukoilimme ennen lähtöä ja katsoimme kartasta, mitä reittiä pitkin pääsisi kaupunkiin. Lähdimme matkaan sillä ajatuksella, että Herra olisi kanssamme ja tässä oppisi taas jotain uutta. Pääsimme Oxfordiin reilun puolen tunnin ajon jälkeen. Oxford on kapeakatuinen ruuhkainen yliopisto/turkistikaupunki. Siellä sukkuloimme itsemme bussiasemalle, josta lopulta löysimme neljä väsynyttä ystäväämme. He iloitsivat ystävällisyydestämme, koska olimme tulleet heitä hakemaan. Ajoimme takaisin ja väsyneet matkalaiset pääsivät kotiin.
Saman päivänä myös keskukseen saapui kaksi suomalaista perhettä.

Nyt viikonloppuna lauantaina oli edessä jännittävä koetos, kun oli tarve leikkauttaa hiukset tässä uudessa maassa. Matkustimme kaverin kanssa keskustaan. Jännitin jostain syytä hiustenleikkuuta kuin hammaslääkäriä. Kun sitten istuin penkkiin ja sain selvitettyä parturimiehelle hiustenleikkuutarpeeni hän ryhtyi hommiin. Homma meni muuten ihan putkeen, mutta hiukset tuli leikattua vain hivenen lyhyemmäksi kuin oli tarkoitus. Mutta kaikinpuolin kiva tukka tuli eikä maksanut ihan kauheasti, vain 11 puntaa.

Huomasin tässä yksi päivä tiliotteestani, että minulla on rahallisia kannattajia. Kun tajusin tämän, että ihmiset tahtovat kannattaa heidän omalla rahallaan olemistani täällä, oli se jotenkin erityisen sydäntä kouraisevaa ja sykähdyttävää. Ymmärrän, että minulla ei ole tuloja nyt paljoa, mutta toisaalta nyt voin jopa suunnitella ostoksia, kuten esim kenkien ostamista, koska vanhat alkavat olemaan loppu. Mutta se kokemus siitä, että toiset ihmiset tukevat minua nyt tällä reissulla oli jotenkin täysin uutta ja se kyllä lämmitti sydäntä ja laittoi vain kiittämään Taivaan Isää ja jotenkin se myös laittaa aika nöyrälle paikalle. Se mitä minulla on, ei ole minun vaan se on lahjaa. Voin kyllä käyttää tarpeitteni mukaan sitä miten minua tuetaan, mutta se ei ole minun itseni ansaitsemaa - ylpeydelle ei ole sijaa tässä tunteiden kirjossa tiliotetta katsoessani.

Tänään oli erityinen hetki! Olin kuuntelemassa Hindu-ylistysmusiikkikonserttia täällä keskuksessa. Yhtyeessä oli soittimina tavallinen kitara, sitra ja viulu. Musiikki oli todella koskettavaa ja erityistä. Kun kuuntelin kitaran soittoa, tajusin, että tällä miehellä oli käytössään juuri samanlainen tekniikka ja sävellaji, jolla olen säveltänyt joitain kappaleita viimeisinä kuukausina. Kiinnostuin tästä ja menin konsertin jälkeen juttelemaan kitaristin kanssa. Tajusin, että voisin periaateessa soittaa ja laulaa tätä Hindi-ylistysmusiikkia... Nyt tulevana viikkona kokeilen mitä saan aikaa tällä erikoisella löydöllä.

Kiitosaiheena koen vahvasti levollisuuden sisimmässä. Olen voinut päivät viettää pääsääntöisesti rauha sydämessä ja levossa kanssaihmisten kanssa.

Rukousaiheena koen edelleen viisautta, ymmärrystä ja rakkautta sydämeen sekä vartijaa suulle, etten turhia ja tyhjänpäiväisiä puhuisi, vaan harkitsisin sanani. Koko ajan kuulostelen ja etsin sitä, mihin Jumala on kutsumassa minua, mikä asia alkaisi avautumaan. Mitään ei vielä ole löytynyt toistaiseksi, mutta mielenkiinnolla odotan.

Rauhaa teille sinne kotosuomeen. Iloa päiviinne ja kiitos rukouksistanne ja tuestanne!

- Tommi

Neljäs viikko lähdössä käyntiin ja kolmas jäämässä taakse

Käppäilemässä The Chilterns Show -tapahtumaan...

Hevoskilpailu

Korealaiset traktoreiden kimpussa...

Iltakävely

Taasen on työviikko paketissa. Kiitos muistamisesta ja rukouksistanne.

Viimeinen viikko on rullannut pitkälti työn merkeissä. Ylläpito tiimistämme me miehet olemme tehneet rakennushommia ja naiset ovat ajelleet nurmikoita. Viikolla lupauduin alustavasti mukaan erääseen lastentapahtumaan elokuun puoliväliin soittamaan kitaraa. Kyseessä on neljän päivän lasten klubi, jossa kaivataan muusikkoa - saa nähdä kuinka se järjestyy. Keskustelimme myös keskuksen ATK-puolen johtajan kanssa ja tarjouduin auttamaan, jos heillä olisi tarvetta tulevaisuudessa. Johtaja mainitsi, että maailmalla on tällä hetkellä n. 250 atk-tukihenkilön pestiä tarjolla eri puolilla maailmaa. Tarvetta työntekijöille olisi, mutta tekijöistä on pulaa ja myös palkan maksajista.

Perjantaina kävimme katsomassa uusimman Narnia elokuvan. Elokuva oli muuten hyvä, mutta jouduimme lähtemään elokuvateatterista n. 10 minuuttia ennen loppua, koska viimeinen bussi oli lähdössä. Eli meiltä jäi näkemättä Aslan-leijonan paluu taistelukentälle... noh samapa tuo ;) Eilen koko vapaaehtoisporukan kanssa pistäydyimme The Chilterns Show -tapahtumassa. Tapahtuma sijaitsi isolla nurmikentällä. Ohjelmaa oli monenlaista: hevoskilpailuja, koirakisoja, vanhoja autoja, myyntitelttoja. Mukavan tuntuinen tapahtuma. Tänään aamusta kävimme kirkossa ja iltapäivästä hengailimme kavereiden kanssa: pelailtiin pelejä ja kunhan vain vietettiin aikaa. Kävimme Stokenchurchin pienessä babtistiseurakunnassa. Seurakunta tuntui pitkälti kuin suomalaiselta luterilaiselta seurakunnalta. Ohjelma oli alusta loppuun paperilla. Kirkko oli valtavan hieno vanhan vanha kivikirkko. Lasimaalauksen ikkunoissa, tosikovat ja pienet penkit, mutta erinomainen puhe pastorilta ja muutenkin raikas ja mukava kokemus.

Tulevana viikkona siirrymme toisen vapaaehtoisen kanssa viikoksi siivouspuolelle. Eli tuleva viikko on kokolailla erilaisia hommia. Siivoamme huoneita ja pesemme pyykkiä. Elämä tuntuu rullaavan melko rennosti eteenpäin täällä. Ehkä öisin tulee nukuttua liian vähän ja se kostautuu väsymyksenä. Ihmisten kanssa on hyvät välit, mutta toisaalta välistä astuu ihmisten varpaille ja näissä tilanteissa tarvitsee viisautta ja nöyryyttä tulla vastaan ihmisiä. Edelleen tärkeäksi rukousaiheeksi koen juurikin viisautta ja ymmärrystä kohdata ihmisiä. Myös nöyryyttä laittaa itseään syrjään tilanteissa, jotta voi kohdata toisia ihmisiä samalta tasolta korottamatta itseään - huomaan, että ylpeydellä on paha tapa nousta pintaan kohtaamisissa ihmisten kanssa - surkea piirre!

Tästä kuitenkin taas uuteen viikkoon. Kaikkea hyvää teille sinne kotoisaan Suomeen ;)

ps. voitte nyt myös jättää kommentteja teksteistäni.

Juoksemassa

Tänään oli tavallinen päivä muuten, paitsi että väsymys ja kiukkuisuus pukkasi pintaan. Muina päivinä on ollut leppoisa tunnelma, mutta tänään oli tunkkainen olotila. Teimme samaa hommaa, jota olemme tehneet useamman päivän ja en meinannut löytää motivaatiota hommaan. Iltapäivästä kun työt oli ohi ja kuuden maissa ruokailussa juttelimme toisten vapaaehtoisten kanssa, niin kaverini antoi raamatunpaikan: Psalmi 23. Tämä psalmi oli häntä auttanut, kun hän on kiukkuinen ja väsynyt. Tässä Daavidin psalmissa kerrotaan, kuin Herra vie vihreille niityille lepäämään ja virvoittaa sielun. Ajattelin, että tämä on kyllä hieno paikka, mutta aika kökkö olo on kyllä sisällä edelleen. Eräs keskuksen työntekijöistä oli kysäissyt minua mukaan juoksemaan erään porukan kanssa illasta. Olin suostunut lähtemään, mutta kipuilin kovasti että lähtisinkö sittenkään. Päätin kuitenkin lähteä. Juoksulenkki kulki metsässä ja vihreiden niittyjen katveessa hienoissa maisemissa ja hyvässä seurassa. Kun äsken palasin takaisin keskukseen raamatunpaikka jotenkin hyppäsi silmille: hän vie minut vihreille niityille ja virvoittaa sieluni. Näin juuri oli käynyt: olin todella virvoittunut juoksulenkin aikana.

Uskon, että Jumala voi useinkin vastata hyvin konkreettisesti, kun häneltä apua pyydämme. Näin tällä kertaa.

Pari ensimmäistä viikko pulkassa

Noniin, pari ensimmäistä viikkoa alkavat olla pulkassa. Pahoitteluni te jotka turhaan olette joutuneet toteamaan Blogini heikon päivitystahdin viimeisinä viikkoina - sorry for the inconvenience.

Viime viikolla olin melkoisen uuvuksissa pitkin viikkoa. Päivällä oli ohjelmaa reilusti ja illat vietimme porukalla yhteistä aikaa. Jatkuva vieraan kielen kanssa kommunikointi syö kiitettävästi energiaa. Kovin syvällisiä ajatuksia ei voi jakaa, kun peruskommunkoinnin kanssa on ongelmaa. Osalla vapaaehtoisista ei ole järin hyvä englannin kielen taito... ja toisilla sitä ei ole lainkaan. Eli kun juttelee toisen vapaaehtoisen kanssa, niin siinä keskitytään aika tiukasti, jotta oma viesti pääsee vastaanottajan reseptoreihin muuttumattomana. Välillä sitten viesti tulee tulkittua pieleen, mutta välistä ei vain jaksa lähteä paikkaamaan - tulkinta oli kuitenkin sen suuntainen, mitä oli koettanut sanoa. Useiten kommunikointi on small-talk -tyyppistä: keliin liittyen tai työn luonteeseen liittyen. Ilokseni olen löytänyt muutaman hyvän ystävän, joiden kanssa juttu luistaa ihan mukavasti..

Työksemme olemme tämän viikon remontoineet rappukäytävää. Tässä vaiheessa olemme raaputelleet maaleja pois listoista ja kaiteista. Homma on tosi tiukkaa ja työpäivän päätteeksi on aivan keltainen maalipölystä: sopisimme hyvin Simpson elokuvan koekuvauksiin ;) Pitkin päivää olen hiomakoneen kanssa jurruttanut kaidetta, kuulosuojainten alla nappikuulokkeet luukuttamassa iPodista musiikki korville, silmillä suojalasit ja hengityssuojain kasvoilla... päivän on mukavasti katkonee teetauot, joita on kaksi: klo 10.30 ja 16.00. Välissä käydään klo 13.30 syömässä. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi ja tee on erinomaisen hyvää - ihmekös ne sitä juo täällä niin paljon.

Keskuksen yllä liihottelee pitkin päivää upean näköisiä haarahaukkoja (redkite). Nämä noin puolimetriä pitkät ja parin metrin siipivälin omaavat linnut ovat upeaa seurattavaa samalla kun teetauolla istuskelee ruokalan terassilla.

Täällä on jatkuvasti eri kansallisuuksista väkeä tulossa ja menossa. Aina on joku jättämässä hyvästejä ja taas on joku juuri saapunut ja ihmiset kertovat kuulumisia. Erikoista on ollut huomata, että monet suoraan nimestä osaavat sijoittaa minut suomalaiseksi... Lyytikainen.. aha, olet vissiin Suomesta.. näin se menee usein. Monet täällä tietää muutamia sanoja Suomeksi, kuten "rauhaa veli"... se on hauskaa kuulla ulkomaalaisen kaverin tavatessa tervehtivän suomalaisella lauseella, joka yllättävästi vieläpä kuulostaa ihan kuin suomalaisen sanomana.

Tämän viikon aiheena itselläni on ollut Jumalan viisaus ja ymmärrys. Koska aina voi kyllä rukoilla ja kertoa Jumalalle ongelmista ja pyytää hänen siunaustaan päivään, mutta pitkin päivää tulee asioita, joissa tarvitsee ymmärrystä ja viisautta. Nyt olen kokenut tärkeäksi pyytää viisautta päivän tilanteisiin, kuinka asennoitua eri ihmisiin ja kuinka tulla toimeen uusien tilanteiden kanssa. Huomaan että olen tekemisissä uusien ihmisten kanssa, joiden kulttuureista tiedän kovin vähän sekä kommunikointi on haastavaa. Välillä ihmisten tavat kohdata minua on niin erikoisia, että täytyy pää punaisenaan pohtia, että mitä tämä ihminen ajaa takaa - vielä kun kieli ja kommunikointi on vajavaista - phuh. Italialaisella on intoa pinnassa niin paljoa, että välillä täytyy vähän rauhoitella, Korealaiset hymyilevät jatkuvasti, Saksalaiset ovat iloisia sopivan varoetäisyyden päästä, Unkarilaiset juttelevat jatkuvasti keskenään, mutta heidän kielensä kuulostaa ihan meidän omalta suomenkieleltä välistä... Venäläinen järjestelee mielellään ohjelmaa koko porukalle. Suomalaiset sitten ovat siitä jotain väliltä. Mutta toisaalta kyllä jokaisen kansallisuuden takaa löytyy oma persoonallinen henkilönsä ja mitä enemmän ihmisten kanssa on tekemisissä sitä enemmän alkaa eri sävyjä ihmisistä erottumaan.

Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus Oxfordiin ostoksille. Tarkoitus olisi löytää joku kiva paita vapaa-ajalle ja jotain käytännön tarpeita. Viimeviikolla ostin liittymän ja kännykän. Kokonaishinta oli 30 puntaa... 20 puntaa puhelin ja kympillä puheaikaa... ihan käypä paketti mielestäni.

Nyt olis tarkoitus käydä heittämässä pesukone kopsottamaan pyykkiä puhtaaksi ja sitten illanviettoon muiden vapaaehtoisten, eli Vollien kanssa.

Rukousaiheina tällä hetkellä olisi edelleen viisautta ja ymmärrystä uusiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin.

Kiitos rukouksistanne ja pahoitteluni etten ole jokaiselle kerennyt vastaamaan - sorry sorry, aika rientää täällä vain niin ripeään tahtiin, ettei netissä tule juurikaan oltua.

Perille keskukseen

Eilen päivästä pakkailin kamat ja koetin saada laukun mahtumaan 15kg sisään. Olotila oli huolellisen kypsynyt ja perheväkeni sai koettaa kestää yhtä kypsynyttä nuorta miestä. Tavarat kuitenkin asettuivat paikalleen ja perheeni kävi heittämässä minut lentokentälle.

Lento meni oikein hyvin ja saavuin Stanstedin kentälle kahden maissa. Lento sattui olemaan n. 25 minuuttia etuajassa jonka tähden kävelin ulos lentoterminaalista pääaulaan aikalailla ajoissa. Minua hakemaan tullut mies oli varautunut siihen, että ei kukaan ajallaan ulos tule lentoterminaalista, koska ruuhka on niin suuri tuohon aikaan, joten hän saapui n. puoli tuntia myöhemmin paikalle. Siinä sitten noin tunnin risteilin edes taas yöllä pohtien, että mistä kyseisen miehen löytäisin. Rukouselämäni oli hyvin käytännönläheistä siinä tilanteessa: toivoin, että Jumala johdattaisi meidät kaksi miestä samaan pisteeseen lentokentän hälyssä. Lopulta kun aloin epäillä henkilö saapumista kokonaan päätin lähteä katsomaan junaa Lontoon suuntaan. Kuitenkin portaissa mennessäni vanhempi mieshenkilö tuli ja kysäisi englanniksi, että mihin olin matkalla. Sanoin, että Wycliffeen ja hän kysäisi, että miten sinne olisin meinaamassa päästä. Sanoin miehen nimen ja näin olimme kohdanneet. Olimme molemmat hyvin ilahtuneita kohtaamisesta. Hän oli jo ollut huolissaan, että mistä löytäisi minut, koska emme olleet vaihtaneet kännykkänumeroita.

Matka keskukseen oli kohtalaisen pitkä ja tuohon aikaan olisi todennäköisesti matkustellut koko yön päästäkseni perille. Koin, että ei Isä jätä pulaan käytännön asioissa, vaikka epäilys voikin vähän puseroon hapuilla.

Perillä olimme auringon jo noustessa ja löysin huoneen. Ystävällinen vahtimestari vielä tarjosi kupin teetä ja sitten painuin nukkumaan.

Tämä päivä on ollut melko täyteläistä ohjelmaa aamusta alkaen. Osa vapaaehtoisista on vielä saapumatta. Tupakaverini on myös saapumatta, joten hänet tapaan vasta myöhemmin. Tämän päivän fiilis on ollut kunnolla väsynyt, joskin on ollut mukavaa tutustua vapaaehstoisryhmäämme, joka koostuu Saksalaisista, Unkrarilaisista, Italialaisista, Venäläisistä ja Briteistä. Sain tietää, että löydän paikkani kiinteistönhoidon puolelta, joten kaikenlaista käytännön nikkarointia tulee tehtyä seuraavat kuukaudet.

On ollut jännä huomata, kuinka erityisen ystävällistä henkilökunta täällä Wycliffe keskuksessa on. Vielä on melko pää pyörällään kaikista asioista, mutta uskoisin huomenna jo alkavan hahmottua keskuksen kuviot paremmin. Keli täällä on helteinen ja lämmintä on luvattu loppuviikolle myös.

Viimeinen ilta ennen reissuun lähtöä

Liput on valmiina, vakuutukset kunnossa... laskuja maksaen pois. Olo on kuin olisi kahden vaiheilla: Suomen pää jää tänne, minulla ei ole osaa pelattavaksi täällä tapahtumissa, jotka on ihmisille tällä hetkellä tärkeitä. Englannin päästä en oikein tiedä kokonaisuudessa mitä on odotettavissa. Toisaalta on rauha sisimmässä pohjalla, mutta muuten vähän yksinäinen ja haikeakin...

Toivottavasti tulee otettua mukaan kaikki mitä tarvitsee. Huomenna pitäisi käydä vaihtamassa rahaa puntiin, muutettua kännykän liittymä pois kiinteästä kk-maksusta pois.. sukkia voisi käydä ostamassa kasa, jottei loppuisi ihan kesken eikä tarttisi lähteä heti pyykkikonetta etsimään saavuttuaan perille.

Kaikki on kunnossa lähtöä varten, monet on rohkaisseet lähdön kynnyksellä - osa jopa olleet vähän kateellisia, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden lähteä :) Onhan tämä hienoa, että voi lähteä reissuun puoleksi vuodeksi kuulostelemaan kutsumustaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin, voi mennä uuteen ympäristöön, joka tuo uusia puolia elämästä esille, jotain uutta voi avautua!

Kohta nukkumaan ja aamusta viimeisen säädöt kuntoon.

Blogi auki

Noniin, 

Avasinpa juuri blogin, ensimmäisen sellaisen. Tarkoitus tälle blogille on luoda jonkin sortin päiväkirja kun näin olen muuttamassa toviksi ulkomaille. Tätä kautta tuttavat ja ystävät (joita toivottavasti minulla on ;) voivat seurata kulkuani ja ehkäpä myös muutaman iltarukouksen rukoilla puolestani.

Toki Facebook varmasti myös kertoo kulustani, mutta kun on myös niitä ystäviä, jotka eivät Facebookkiin ole ilmaantuneet. Näin ehkä tämä palvelee myös näitä ystäviä.

Kaikkea hyvää sinulle parahin blogin seurailija.

- Tommi